70 vuotta

Päivät,vuodet ja vuosikymmenet kuluvat uskomatonta vauhtia. Kuva on vuodelta 1941, rva Thesslundin piano-oppilaat ryhmäkuvassa Porvoossa opettajan 60-vuotisjuhlakuvassa. Siis 70 vuotta kuvalla ikää.
Istun tummanvihreässä puvussa opettajan oikealla puolella aika pelokkaana noiden isojen ihmisten kanssa. Tuosta joukosta ei monikaan ole enää elossa, kun ajattelee, että itse olen tuossa kuuden ikäisenä ja siis joukon nuorimpana.

Elämän ehtoopuolta minäkin jo elän, onnellinen saan olla siitä, että toistaiseksi  terveyttä on riittänyt. On ilta, taas "päivä ajan virtahan, nyt iäks uppoaa" kuten ihanassa laulussa lauletaan. Tuntuu haikealta,että kaunis kesä on takanapäin, pimeys lisääntyy päivä päivältä. Mutta toisaalta kun ajattelee, että jo puolen vuoden päästä lumet sulaa ja odotellaan hiirenkorvia.

Kuuntelen samalla suoraa lähetystä Musiikkitalon konsertista ( siellä se Jaani taas selloineen takarivissä ).

marimekkoa...niin maria ollaan

 Oi voi tätä nuorta tulevaa äitiä, siinä se on metsänlannoituspissillä tasan 55 vuotta sitten. Kuvasta sitä ei arvaisikaan. Tietysti marimekkohame päällään. Silloin  olin ihan marifani, nykyisin en enää niin innostunut. Aikansa kutakin.Tytär syntyi sitten tammikuussa. Monacon Grace sai Carolinensa 2 pv aikaisemmin.   Sen ajan raskaus peitettiin jakuilla, verrattuna nykyisin muodissaolevaan "trikoomakkarankuoreen", joka oikein korostaa vatsanseutua. Siihen maailmanaikaan se ei olisi ollut soveliasta ollenkaan, ei olis tullut mieleenkään.

Sain siis 3 lasta. Ja tottakai maripaitoja käytettiin niin paljon ja ahkeraan, että kyynärpäät meni rikki, joten lyhensin hihat, ja taas pidettiin . Kuva on vuodelta 1974. Oli myös raitapaitoja, kapeampaa ja leveämpää raitaa. Nyt jokaisella on perhettä, molemmilla tytöillä on 2 poikaa ja pojalla poika ja tyttö. Ihan kunnollista väkeä ovat kaikki. Itsekin yritän olla.
Sitten jossain vaiheessa Marimekon kuvioista tuli niin isoja ja mielestäni jopa outoja. Maku meni niihin. Pidän enemmän pienestä kuosista vaatteessa, olen itse sen kokoinen, että tuntisin hukkuvani isoihin kuvioihin.

Oi aika entinen...ei koskaan enää palaa...
                                                             mutta nyt täysillä taas tähän päivään...mariliinat on kaapissa!!

Rippikoulutytöt

 

Tämä vanha pahville liimattu kuva on vuodelta 1916. Elimäen kirkon pihalla rippikoulutytöt ovat vakavina kuvassa. Rovasti on hyvin luontevasti tuolissaan komea mantteli päällään.
Äitini istuu eturivissä  toisena oikealta. Vakavailmeinen, Matilda Wreden tyyppinen tyttö, 15 vuotias ja myös Matilda nimeltään , ei tuossa vielä tiennyt, että 28 vuotta myöhemmin saisi minut, ensimmäisen lapsensa.
Äiti oli ihana, hyvä ihminen, joka kuoli kotonaan kylpyhuoneeseen iltapesulla ollessaan 87 vuotiaana. Olen esirukousten lapsi, ja tunnen sen voimakkaana edelleen.

Silloin ennenvanhaan näköjään tytöillä ja pojilla oli eri rippikoulut, samoin kuin koulutkin ja myös seminaarit. Kun vertaa nykynuorten riparityttöjen käytöstä esim. pakollisissa kirkossa käynneissään, ero on huima. Eipä varmaan nuo kuvan tytöt paljon uskaltaneet puhua saatikka väitellä uskonasioista opettajansa kanssa.

Kaikki muuttuu, miltähän näyttävät 15-vuotiaat tytöt  95 vuoden päästä eli vuonna 2106. Ei sitä voi kuvitella.

"Ilolintuja"

Takapihalla on vuosia sitten tekemäni uima-allas. Se on ahkerassa käytössä etenkin kuivana kautena, kun linnut eivät sateesta saa juodakseen eikä kylpeäkseen. On ihana katsella kun ne kilvan pyrkivät veteen, kerran jopa 5 eri lajia oli samaan aikaan paikalla. Toiset räiskyttelee, huolella pestään etuosa ja takapää moneen kertaan. Toiset kuivattelee ja toiset kärsimättöminä odottelee omaa vuoroaan.

Vihervarpusparvi iloittelee vedessä, siitä nappasin otsikon ! Luulisin, että ne nauttivat vesileikeistä kuten hiekkakylvyistäkin. Höyhenet puhdistuu kirpuista ja muusta mujusta.
Huomasin senkin, mikä kokoero on eri linnuilla, harmaavarpuset on isoja näiden vihervarpusten ja talitinttien rinnalla. Samalla harmaavarpunen on kaikkein röyhkein valtaamaan altaan, siinä muut saavat kyllä odottaa.
 - - - - -

Eilen oli hauskoissa latotansseissa, vettä sateli tihkuttamalla ja välillä reippaammin, ei se estänyt pyörälläajoa 2 km. Tuon penen metsäalueen takana virtaa Kymijoki, sitä ei kuvassa näy, takana olevat pellot on joen toisella puolella.

Hauskaa kuvitella, jos tuohon joelle tulisi ykskaks vaikkapa Silja Europa, ulottuisi se takuulla kuvan reunasta reunaan.
Meillä on tässä kaupunginosassa virkeä kylätoimikunta ja mielestäni on kunnia-asia ottaa osaa rientoihin, kun niitä talkoovoimin järjestetään. Oli kolmemiehinen orkesterikin agregaatin avustamana soittamassa. Mukavaa ! Irtomiehiäkin sopivasti (3 hyvintanssivaa) meikäläistä ajatellen, kivaa sekin.

Toisin sanoen, elämä on iloista, linnuilla ja minulla !

Yrttitätinä

Ihmiselle tekee joskus oikein hyvää tehdä hyvää jollekin toiselle. Olin viiden päivän todella työteliäs yrttien kerääjä ja marjanpoimija. Meitä oli 9 henkeä  Perheniemen evankelisella opistolla talkookurssilla.  Opin  tunnistamaan melkoisesti eri yrttejä. Riivittiin, kuivattiin ja purkitettiin ahkerasti. Tykkäsin kovasti olla päivät pitkät ulkotyössä ja siistissä ihanantuoksuisessa opetuskeittiössä.

Seura oli mahtavaa, meitä 3 oli yrttihommissa ja kun se loppui, kerättiin valtavia mustaviinimarjoja puskista pakkaseen. Päivä paistoi, maisema ihana, todella maalaisnäkymä kultaisin ohrapelloin, järvenselkää ja avaruutta. Sielu lepäsi ja ruumis sai sopivasti rasitusta.
Kasvisruokapainotteiset ateriat oli juhlahetkiä mukavien pöytäpuheitten  johdosta. Että osaakin olla kivoja ihmisiä, eivät ajattele koko ajan omaa etua. Sitähän talkoohenki on, yhdessä toimitaan jonkin asian puolesta. Taatusti menen ensi vuonna uudestaan.
Tuntui siltä kuin olisin ollut lomalla , vaikka työtunteja kertyikin päivässä kuusi, vapaaehtoisesti kun tekee, ei tunnu raskaalta ollenkaan.
Kotiin tultua olin kyllä ihan naatti. Mutta onnellinen sellainen.
Lauantaina leikin kävyillä, sembramännyn kuivalla ja tuoreella. Kiva homma ! Luonto 'rules'  !

Toisel puolel Suomee

Kyllä on hyvä mennä joskus merta edemmä kalaan. Kalajoen miitinki oli mulle sellainen todella onnellistuttava kokemus. Ensinnäkin ajella lähes maan poikki luoteis-kaakkosuunnassa oli rikastuttava elämys. Maasto muuttuu moneen kertaan, alavaa tasamaata, kumpuilevia kukkuloita, korkeita kallioseinämiä, erämaata ja viljavia peltoja, monia järviä vuorotellen.
Kalajoen rannikko on niin erilaista kuin Suomenlahden, täällä on saaria, kiviä ja luotoja rikkomassa rantaviivaa. Aava meri mykistää, auringon uppoaminen mereen satumaista.
 Olin Miitingissämme monta kertaa suorastaan pakahduttavan onnentunteen vallassa, ajattelin että juuri minä saan olla tässä ja nyt, kaikessa mukana. Ihanat ilmat, ihanat uudet elävät ystävät, eivät enää virtuaalihahmot, vaan lihaa ja verta. Aamukävely yksin, sitäkin tarvitsen, oli ihana ja siitä tämä kuva.
Toinen kuva parvekkeelta keskipäivän aikaan, rauhoittava näkymä. Meidän hiihtomaasto ja kisakenttä.
 Leenu, Liinu ja Tiinu olivat hyviä pomppimaan ja kiljumaan, se tasapainotti tätä rauhaa.
Meillä oli kivaa ja hyvä olla yhdessä.

Lämpimästi ajattelen teitä jokaista kasanpalasta. Tämä kantaa pitkälle eteenpäin.

Kuvaa Helsingistä

Ihana torstaipäivä sään puolesta oli tämä miitinkini Hgissä. Ei löytynyt kasanpalaakaan Kiasmasta. Herttaisen kohtaamisen näin siinä aulassa, missä nuorehko mies lähestyi ujoa naista ruusupaketti kädessä. Selvästikin ensi deitti.  Kuvassa on Kiasman takapuoli, erikoinen sileä pinta, heti ei arvaisikaan, mikä rakennus on kyseessä.Kiertelimme pitkin ja poikin keskustaa, muistelin menneitä. Lohdullista on, että jotkin asiat siellä ovat ennallaan eli tunnistettavissa.

Eino Leinon patsas Esplanaadilla on paikallaan ja raha kourassa pysynyt. Tunnettekohan  tarinan, mikä liittyy tuohon veistokseen. Siinä Leinolla on vasempaan kouraan hitsattu kupariraha. Nimittäin Runeberg seisoo käsi povitaskussa ja katselee Havis Amandaa. No, Einohan pisti paremmaksi, hänellä on raha kourassa jo valmiina Amandaa varten. Katsokaa, kun seuraavan kerran menette cityyn. Minua jaksaa aina vaan huvittaa tuo juttu.

On tosikivaa katsella maailmanmenoa kotikaupungin ulkopuolellakin, kovasti turisteja on jo liikkeellä, Espan kahvilat täynnä auringossa istuskelevia.
Junalla kotiin sujui  161 km/h vauhdilla omassa "sviitissä", 12 hengen vaunuosastossa olin ainoana, ja tietysti nostin väsyneet jalat pöydälle. Ihanaa !