sunnuntai 7. elokuuta 2011

Yrttitätinä

Ihmiselle tekee joskus oikein hyvää tehdä hyvää jollekin toiselle. Olin viiden päivän todella työteliäs yrttien kerääjä ja marjanpoimija. Meitä oli 9 henkeä  Perheniemen evankelisella opistolla talkookurssilla.  Opin  tunnistamaan melkoisesti eri yrttejä. Riivittiin, kuivattiin ja purkitettiin ahkerasti. Tykkäsin kovasti olla päivät pitkät ulkotyössä ja siistissä ihanantuoksuisessa opetuskeittiössä.
Seura oli mahtavaa, meitä 3 oli yrttihommissa ja kun se loppui, kerättiin valtavia mustaviinimarjoja puskista pakkaseen. Päivä paistoi, maisema ihana, todella maalaisnäkymä kultaisin ohrapelloin, järvenselkää ja avaruutta. Sielu lepäsi ja ruumis sai sopivasti rasitusta.
Kasvisruokapainotteiset ateriat oli juhlahetkiä mukavien pöytäpuheitten  johdosta. Että osaakin olla kivoja ihmisiä, eivät ajattele koko ajan omaa etua. Sitähän talkoohenki on, yhdessä toimitaan jonkin asian puolesta. Taatusti menen ensi vuonna uudestaan.
Tuntui siltä kuin olisin ollut lomalla , vaikka työtunteja kertyikin päivässä kuusi, vapaaehtoisesti kun tekee, ei tunnu raskaalta ollenkaan.
Kotiin tultua olin kyllä ihan naatti. Mutta onnellinen sellainen.
Lauantaina leikin kävyillä, sembramännyn kuivalla ja tuoreella. Kiva homma ! Luonto 'rules'  !

8 kommenttia:

  1. Onpa mahtava kasa yrttejä ja hieno maisema. Talkoot ovat mukavia, niitä mekin usein mokillä pidämme.

    VastaaPoista
  2. Kiva juttu! Minäkin haluaisin tehdä jotain tuollaista.

    Tykkään yrteistä, ja kasvattelen niitä vähän itseki mutta en ole hyvä tunnistamaan.

    Sehän oli siten aivan sopivaa olla ihan "naatti" tuon jälkeen, sopii jotenkin siihen yrttiaiheeseeen! :D

    VastaaPoista
  3. Tuollaiselle minäkin voisin lähteä mukaan. Rehellisesti sanon kuitenkin, etten enää yrteistä perusta enkä tykkää poimia marjoja, mutta tiedän, että porukassa olisin se ensimmäinen, joka keräisi ja lajittelisi. Nurinkurista. Mutta kun on vuosia asunut kerrostalossa, ilman mökkiä, ilman mitään tuollaista, niin sitä on laiskistunut. :DD
    Uskon, että sinulla oli kiva viikko. Kivat ilmat ja kiva seura ja kivaa tekemistä. Ja sitten olit kivasti naatti, tiesit mistä sekin johtui.

    VastaaPoista
  4. Totta,etten itsekään käytä yrttejä, niitä erikoisempia, ei minussa ole gastronomia ollenkaan. Mutta kun "laumassa tyhmyys tiivistyy", siellä oli niin mukavaa ja hyvää toisten tekemää ruokaa. Tiesi että auttoi opistoa säilönnässä, eihän oma väki millään ehtisi moiseen.Olisit kyllä ollut riemullista seuraa, sanon vaan :)
    Ps. ja ihan ilmainen !

    VastaaPoista
  5. Hienoa ja mukavaa hommaa.
    Ennen olivat 'talkoot' itsestään selvyys. Tehtiin hommia kyläläisten yhteisin voimin.
    Isojakin töitä saatiin valmiiksi porukka voimin.
    Nykyään on vähän hiipumaan päin - jokainen touhuaa omiaan...!
    Mukavilla kuvilla olet vielä 'sanomaa' terästänyt...
    Tervesin Eko...

    VastaaPoista
  6. Minä olen viimeisen päälle gastronomi, ja yrtit ovat ihania. Rakastan esim. rakuunaa ja kuivaan itse esim. chilin! Salaattiaineksista rucola on tosi hyvää!

    Talkoista puheenollen. Muistan kun olin pieni, isä oli talkoissa mukana rakentamassa taloa eräälle köyhälle perheelle. Kylän miehet rakensivat koko talon! Tietenkin perheen isä oli hankkinut tavarat, mutta hänellä ei ollut varaa palkata rakentajaa. Ei siinä kauan mennyt kun talkooväki sen rakensi.

    Me itse oltiin tosi köyhiä, isäkin talonrakentaja, joka oli talvisin työtön, mutta mielellään auttoi toista köyhää!

    Isä maalasi talvisin työttömänä ollessaan tauluja ja myi niitä (pilkkahintaan) että sai kokoon vähän elantorahoja perheelleen. Iltaisin sitten kuunneltiin isän soittoa ja tanssittiin äidin ja siskojen kanssa mandoliinin tahtiin - en koskaan kärsinyt siitä, ettei meillä koskaan ollut rahaa hienoihin tavaroihin.

    Minäkin ottaisin todella mielelläni osaa juuri tuollaisiin talkoisiin missä olit Anjuusa.

    VastaaPoista
  7. Olisi kiva osallistua sellaiseen tapahtumaan ja oppia yriteistä enemmän!

    VastaaPoista
  8. Voi hitsit tuo olisi minunkin hommani, mutta sen verran kevyessä kenttätyössä olleena tiedän että voi olla raskaitakin päiviä.. Hieno kuvakin Sinusta ja yrteistäsi.. Kiva juttu Anjuusa!

    VastaaPoista