Silloin ennen

Hiihtomuotia vuodelta 1944

Talviurheilumuotia vuodelta 1944. Liikuttavaa liikuntaa. Olimme mummolassa sotaapaossa Porvoosta .Pienessä mökissä asuttiin  me, äiti ja kolme lasta isän ollessa sodassa. Oli vain tupa ja kammari, jossa me asuimme. Tädit nukkuivat keittiötuvan puolella. Ahdasta oli, mutta voi kuinka siellä oli hyvä olla.Se uunin lämpö, tulen ritinä ja hiilloksen katselu ja radion kuuntelu kuulokkeilla rätisevästä kidekoneesta, ne kaikki oli juhlaa! Ja potkurilla meno... mahtavaa kyyditä pikkuveljeä, joka oli sidottu varmuuden vuoksi,ettei tippuisi kelkasta.Kerran tippui, huuli halki,arpi vieläkin näkyvissä. Äiti joutui viemään samalla kelkalla pojan ommeltavaksi lääkäriin n. 4 km matkan. Sisua vaadittiin todella.
Kaikilla meillä oli isän tekemät sukset.Ei mitään suksivoiteita, korkeintaan ehkä kynttilää. Vain tervatut pohjat,osittain kuluneet ja suojasäällä kärjetkin tuppasivat oikenemaan. Hiihtohousuista ei ollut tietoakaan.. Itse olen oikealla vanhimpana lapsena ja pikkuveli edessä. Nyt kun ajattelee, kun lumi tarttui noihin vaatteisiin, sukkiin ja lapasiin, miten niiden kuivatus silloin oikein onnistui.Saatiin peuhata lumessa mielin määrin.Tuonnäköisen joukon näkeminen nykyaikana ...oltaisiin kuin rääsyläisiä. Jospa  silloin olisi tullut vastaan nykyajan värikkäät skiasut goretexpintoineen, oltaisko uskottu silmiämme.

Ja matkat mummolaan oli hurjia, linja-auto oli niin matala, että äiti joutui seisomaan käytävällä pää kumarassa, vaikka oli 162cm pitkä . Me kolme lasta istuttiin penkillä ja aina joku oksensi siinä kamalassa katkussa, häkäpönttö linjurin perässä haisi ja kärysi. Ylämäissä kaikki ulos kävelemään ja aikuiset työntämään autoa.Oi aika entinen...ei koskaan enää palaa. Onneksi tuo on mennyttä, nyt on uudet vaikeudet.

Surku, en ole hiihtänyt kahdeksaan vuoteen.....syy mm se, että vävy sanoi mun suksien olevan liian pitkät kokooni nähden. Aikansa kutakin, nyt ajelen vaan pörällä myös talvisin, hienoa etten vielä ole ruvennut 'langenneeks naiseks'.

Satumisse

Missellä on kauniin punainen kieli

Kuudesta lastenlapsestani nuorin ja ainoa tyttö perheineen tuli hiihtolomavieraakseni eilen. Hetkessä hän maalasi suoraan siveltimellä näin herkän kuvan Missestä, joka oli jäänyt Kuopioon hoitoon.Läppärikuva oli mallina.
Satu on mielestäni tosi hyvä käyttämään värejä.Hän on seiskaluokalla. Mummin on ihan pakko tuoda tämä akvarelli muidenkin ihasteltavaksi, sehän kuuluu tähän kuuluisaan mummotautiin.... ja leuhkiminen on kivaa ainakin leuhkijasta itsestään :)
Ja aurinko paistaa iloisena kevään tulosta riemastuneena.

# IGLU #

Puusta rakennettu laululava 

 

 

sti

Kalojen kanssa kilpaa (A.Tukiainen 1961)

Kaupunkimme Jaakonpuistossa on näin upea iglu. Eskimotkin olisi iloisia tästä, harmi vaan, että se on vain puolet puolipallosta. Laululava on siitäkin kiva, että siellä voi kuullostella, miten ääniaallot heijastuvat seinästä. Kahdessa kohdassa on mahtava paikka missä kuulee "ihmeitä", sekä luonnonäänten että oman äänensä voiman. Hauskaa fysiikkaa. Odottelen taas kovasti kesää ja laulukonsertteja lavalla, aikaisintaan  Vappuaamuna varmaan toistakymmentä kuoroa  esiintyy taas täällä..



Samassa puistossa on tämä söpöläinen suihkuallaspoika.
Poika on saanut siivet selkään ja karvahatun päähänsä.Tällä pojalla on moni poika leikisti ajanut mopolla, koska muoto suorastaan houkuttelee siihen.
Kesää se tämäkin poika oottelee...ja sehän on jo edessä !

Talvea

Ei ole ruuhkaa omalla valtatielläni

Marenkikuorrutus karviaispensaalla

Siistiä on ajella tätä pyörätietä kotoani keskustaan.

Viime kesänä valmistui puusta tehty meluesteseinämä ja toisella puolella sembramännyt. Pakkanen ei haittaa, kun  vetää huivia suun eteen ja korvaläpät. Liukastakaan ei ole pakkasella, kitka vaan on melkoinen, kuin kuntopyörää polkisi isolla vastuksella.

Omenapuuhun on kiivennyt kuutti tai jääkarhunpentu

Pyykkinarut dramaattisina

Lystikästä lunta

Pihani on nyt pullollaan hauskannäköisiä ja harvinaisia olioita. Pyykkipojatkin naamioituvat. Tuo yksi haluaa olla muhvi ja tämä alin tahtoo pelotella minua.
Ja lisää lumimateriaalia pukkaa tuiskuamalla ja nämä muuttavat muotoaan jatkuvasti. Sitten tulee suojasää....ja arki palaa mun satupihaan.

Lunta

Pyykkinarut turkispäällysteisinä

 

Lumilampaat etsivät syötävää

       Kaunista, satumaista, eksoottista ja niin pehmoista on tämä tuore uusi lumi. Hauskaa katsella sen        muotoilua. Ja talvihan on vasta alussa, vielä ehtii tulla kovat pyryt. Nautitaan!                                  

Oi kuusipuu, oi kuusipuu

 25-senttisestä tienposkesta kiskaisemastani kuusentaimesta on kasvanut pihallani  rakas oma kuusi. Sahasin sen ihan itse ja nyt se odottelee pääsyä hyvään kotiin. Annan sen tyttären perheeseen, missä olen aattonakin.
On ollut mukavaa seurata kuusen kasvua, viime vuosina typistelin sen oksanpäitä, että tuuhettuisi. Hoitamattahan siitä olisi tullut tavallinen metsäkuusi. Kumma, että sitä kiintyy hoidokkeihin, on ne sitten kissoja, koiria, kasveja , lapsista nyt puhumattakaan.

Taidanpa ottaa uuden kasvatin ensi keväänä, sitten se on juuri sopivan kokoinen noin 12 vuoden päästä, kun minä olen lähtemässä tästä asunnostani.
Metsässä kulkiessani mulla on hassu tapa katsella pieniä kuusia, toiset on jo valmiiksi upeita muodoltaan ja toiset rumia kitukasvuisia, jotka eivät kelpaisi joulukuusiksi. Ihan säälittää. Kasvupaikka sen kai määrää, tai onko hirvet syöneet niitä.
Omaan kotiini en taaskaan kuusta laita, taittelen vain sembramännyn oksia isoon vaasiin, oksia kun katkeilee tuulen voimasta noissa kaupungin istutuksissa ( sellaisen käpy oli mulla siinä lehmäkisassakin syksyllä).

Tuleekohan vihreä Joulu, aika näyttää, se on 'korkeammas käres'.

    HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE YSTÄVILLE !!!