sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Oi kuusipuu, oi kuusipuu

 25-senttisestä tienposkesta kiskaisemastani kuusentaimesta on kasvanut pihallani  rakas oma kuusi. Sahasin sen ihan itse ja nyt se odottelee pääsyä hyvään kotiin. Annan sen tyttären perheeseen, missä olen aattonakin.
On ollut mukavaa seurata kuusen kasvua, viime vuosina typistelin sen oksanpäitä, että tuuhettuisi. Hoitamattahan siitä olisi tullut tavallinen metsäkuusi. Kumma, että sitä kiintyy hoidokkeihin, on ne sitten kissoja, koiria, kasveja , lapsista nyt puhumattakaan.

Taidanpa ottaa uuden kasvatin ensi keväänä, sitten se on juuri sopivan kokoinen noin 12 vuoden päästä, kun minä olen lähtemässä tästä asunnostani.
Metsässä kulkiessani mulla on hassu tapa katsella pieniä kuusia, toiset on jo valmiiksi upeita muodoltaan ja toiset rumia kitukasvuisia, jotka eivät kelpaisi joulukuusiksi. Ihan säälittää. Kasvupaikka sen kai määrää, tai onko hirvet syöneet niitä.
Omaan kotiini en taaskaan kuusta laita, taittelen vain sembramännyn oksia isoon vaasiin, oksia kun katkeilee tuulen voimasta noissa kaupungin istutuksissa ( sellaisen käpy oli mulla siinä lehmäkisassakin syksyllä).

Tuleekohan vihreä Joulu, aika näyttää, se on 'korkeammas käres'.

    HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE YSTÄVILLE !!!                              

7 kommenttia:

  1. nätti kuusi . meidän pikkupotilas on nyt huolissaan osataanko me ostaa tarpeeksi nätti kuusi, kun hän ei pääse valitsemaan.. sitten hän totesi, mutta mummi, eihän se haittaa jos ei ole niin kovin nätti, kun minä koristelen sen kuitenkin oikein nätisti. Sada on 6v ja yhä kuumetta..toivotaan enkelin puhallusta.. kun jouluna tulee jengiä talo täyteen.Hyvää Joulua Anjuusa

    VastaaPoista
  2. Hei Anjuusa! Täällä on nyt ihan valkeaa, puun oksatkin kuuran peitossa, pysyisi nyt edes viikon verran, mutta ei taida.
    Joulu kuitenkin tulee, oli se sitten punainen, vihreä tai valkoinen.
    Nätin kuusen olet kasvattanut, laitahan uusi tulemaan.
    Minä olen kuusiaitaa kasvattanut (sellaista hyvin epämääräistä:D), joten siitä ei voi ottaa joulukuusta, mutta naapurin puolella, heti ojan takana on hyvä joulukuusi ja aattelin siitä saada joulukuusen.

    Hyi, älä ny luule, että kysymättä, hih. Meillä on eräänlainen lupa siistiä sitä villiksi kasvanutta peltoa melkein ikkunamme takana, joten kai se siihen syntiin menee.

    Oikein lämpöistä, kaunista, mukavaa, iloista, vilikasta ym. ym. ihan tarpeen mukaista Joulua Sinulle Anjuusa.

    VastaaPoista
  3. Nuorena perheen äitinä halusin joulukuusen olevan täydellisen, oksia tasaisesti joka puolella jne. mitään muotopuolta vinoon kasvanutta vänkyrää ei meille saanut tuoda. Kynttilät "korkattiin" vasta jouluaattona jne. Iän myötä olen oppinut arvostamaan kaikenlaisia kuusia, muotopuoli puu saattaa olla onnellinen päästessään joulukuuseksi ja puoliksi poltetut reunoiltaan rispaantuneet kynttilätkin ovat jopa tunnelmallisempia kuin uuden uutukaiset. On perheelläni mahtanut olla kestämistä tään perfektionistin kanssa!

    VastaaPoista
  4. Vähän samanlaisena perfektionistina naureskelen tuolle Petriinan kommille.DD Kuusesi on kaunis ja pääsee juuri oikeaan paikkaan ilahduttamaan jouluväkeä.Sehän on oikeastaan ihana joululahja!Onnellista ja leppoisaa Joulua Anjuusa!

    VastaaPoista
  5. Hitsiläinen... voin vaikka vannoa, että kommasin tänne, ja vielä jopa kakkosena olisin ollut. Mutta nyt näen, ettei sitä kommia olekaan, unohdinkohan sen salasanan eli kirjaimet kirjoittaa - onko sulla semmoset.. (on sulla, ja niin siinä on saattanut käydä että poistuin heti sivultasi kun kommentin ikäänkuin julkaisin.)

    Mutta jotain kirjoitin, että sääli pikkuista puuta kun poikkasit sen... Siinä se kököttää, jouluisuudesta tietämättäkään. Mutta jahka aattona saa koristepuvun päälleen, niin ei ollut turhaa, tuo nojailu seinää vasten.

    Oikein hyvää ja leppoisaa joulua Sinulle Anjuusa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille jokaisellekuusenkatsojalle !
    Ei yhtään itkettänyt sen katkaisu, oli tarpeeksi iso tähän jouluun. Liian ahtaassa paikassa marjakuusen kyljessä se kasvoi suuresti rakastettuna.

    Vokki, mullekin on käynyt samoin , ei hätiä mitiä !

    Hyvää Joulunaikaa !!!

    VastaaPoista
  7. Aivan samoin kun orvokkikin ajattelen, olen ihan varmasti kommentoinut tähän, mihin ne katoaa, spämmiin, katso roskaposti olen varmasti siellä:) ja sanoin Sinua ehkä jopa raakalaiseksi... mutta kaunis kuusipuusi kuten samankasan puolelta havaitsin.. Mukavaa uutta vuotta Sinulle parahin Anjuusa!

    VastaaPoista