 |
| Amerikan arkku |
Vaarin kuoleman jälkeen, v1958, arkku lähetettiin isälleni ja nyt se on päätynyt makuuhuoneeseeni .Avain on kadonnut ja nahkaiset kantohihnat kuluneet pois, mutta päädyissä näkyy maalattuna huolintaliikkeen nimi. Axel Holmström 0/Y Helsinki ja sen alla BE 279. Kyljessä onkin mitat tuumina. Saadessani sen haltuuni, sisällä oli kaavoja, paksusta kankaasta ommeltu merimiessäkki ja musta omatekemänsä puku mm. Kaikki on säilössä edelleen. Toivottavasti oma poikani haluaa sen perinnöksi. Eihän millään noin muistorikasta esinettä noin vaan kaatopaikoille viedä. Nykyisinhän vanhoja tavaroita käytetään lasikannella peitettynä vaikkapa sohvapöytänä.
Puoli vuotta myöhemmin tämäkin arkku olisi ehkä tuhoutunut. Onnekseni se on nyt minulla!!!
Minulla kenkien säilytyspaikkana se toimii mainiosti.
Pdähän arkusta hyvää huolta!!
VastaaPoistaKunnia-asiani on 'rakastaa' sitä, vaarin perintönä varmaankin tykkään korjata vaatteita
PoistaKatkeria kohtaloita ennen vanhaan. Ei silloin voitu helposti "karkulaisen" perään lähteä, niin kuin nykyään (jos haluaa) kun välimatkat on lyhentyneet (no jaa, lyhentyneet ja lyhentyneet, = matkat on nopeampia tehdä)
VastaaPoistaUnohdin sanoa, että arkkusi on tosi komea ja historiallisesti arvokaskin, tarkoitan muistorikas.
VastaaPoistaVarsinaista arvoa en tiedä, mutta tuo siihen liittyvä on arvokasta.
PoistaTodella mielenkiintoinen tarina, ja arvokas muistoesine sinulle, vaikka oli varmasti surullista, kun perheelle kävi näin eikä pikkupoika muistanutkaan isäänsä, peri vain äitinsä katkeruuden ja joutui elämään ilman isäänsä koko elämänsä...
VastaaPoistaOli isäni katkera, ei koskaan kirjoitellut isälleen. Vaari kyllä halusi pitää yhteyttä, lähetti minulle 3v lahjaksi vaaleanpunaisen silkkimekon, mulla on kuvakin muistona.Ja vaarilla oli kaunis käsiala.
PoistaUpea arkku! Mulla on keittiössä vaatimaton, puusta tehty, siniseksi maalaamani isäni äidin "kihla-arkku" 1800-luvulta. On jo niin laho että jos sitä nostaa, pohja jää lattialle.
VastaaPoistaVanhat esineet ovat hellyttäviä, ihan kuin vanhat ihmisetkin...
PoistaKauniisti sanottu ja vertailtu, hih.
PoistaMinun veljeni kerran entisöi aika ison, vanhan perintöarkun, mutta se paloi, kun heidän talonsa tuhoutui tulipalossa.
Eilen kävin poikani luona kylässä ja siellä oli miniäni saanut perintönä hienoja vanhoja ja arvokkaita huonekaluja.
Minun huomioni kiinnittyi kauniiseen vanhan ajan pöytäpuhelimeen, oli ollut käytössä loppuun asti lankapuhelimena ukillaan. Se oli kuulemma jotain sotaveteraaneille hankittuja hienoja puhelimia.
Muistot ovat ihania, vaikkei aina niin iloisia olekaan, mutta jos kaikki olisi iloista, niin ei niitä muistaisikaan.
Hieno perintö annettavaksi eteenpäin sukupolvien tarinoiden kera! Isäsi katkeruus ja suru, sinun silkkimekkosi... vaarin tarve pitää yhteyttä. Voi sentään!!
VastaaPoistaToivotaan, että jälkeläiseni arvostavat sitä !
PoistaHieno arkku. Minullakin on samantyyppinen, mutta tätä kuluneempi ja sillä tavalla huonokuntoisempi joka on kotitalon vintillä, pitäisi varmaan entisöidä se? Samalla tavalla amerikan matkalaiselta tullut, ruostuneet metalliosat ja kangas kulunut.. toinen oli kauniimpi kaarikantinen arkku, jonka toinen veli vei.
VastaaPoistaAi entisöidä, älä vaan tee siitä liian hienoa, vanhuus on kaunista. Parasta että säilytätte sitä hyvässä paikassa, ettei rapistuisi enempää.
Poistamuistoarvo on aina se suurin, korvaamaton, niinkuin rakas ihminenkin. tämä on lisäksi kaunis. näiden arvo on muutenkin juuri nyt aika hyvä, nyt ovat muotia vanhat aarteet.
VastaaPoistaNythän on muotia puhua vanhoista ja vanhusten hoitopaikoista.
PoistaAnjuusa, käys mun logissa, sielä on sulle jotain.
VastaaPoista