Sillan aukkoja oli niin useita , vaikka maisema onkin lähestulkoon sama, joten lisäsin muutaman muodon vielä. Tämän sillan ylittää vuorokaudessa melkoisen monta junaa, kaikki itäänpäin menevät porhaltavat tässä. Siltoja on kaikkiaan kolme ihan rinnakkain. Tämä on niistä muhkein mielestäni.
maanantai 9. syyskuuta 2013
Läpi Korian sillan
Sillan aukkoja oli niin useita , vaikka maisema onkin lähestulkoon sama, joten lisäsin muutaman muodon vielä. Tämän sillan ylittää vuorokaudessa melkoisen monta junaa, kaikki itäänpäin menevät porhaltavat tässä. Siltoja on kaikkiaan kolme ihan rinnakkain. Tämä on niistä muhkein mielestäni.
perjantai 30. elokuuta 2013
Huimaava ostari
Kävinpäs kaupassa Frankfurtissa, katse vain katossa, olen huono asiakas, rahaa säästyi, mutta ihmettely lisääntyi. Suurellista, "hukka"neliöitä ja -kuutioita paljon, mutta väkeä aika vähän. Mitenkähän ikkunanpesut...
Ensimmäinen kuva on kadulta rakennuksen seinästä. Huimaa insinööritaidetta, ei suoraa kulmaa, vain hyperbeliä, satulaa ja vaikka mitä parabelia. Ohoh!
Ensimmäinen kuva on kadulta rakennuksen seinästä. Huimaa insinööritaidetta, ei suoraa kulmaa, vain hyperbeliä, satulaa ja vaikka mitä parabelia. Ohoh!
maanantai 19. elokuuta 2013
Pötköjä
Matkamuistoja 6 tunnin stand by-ajalta. Oli ohutta ja paksua pötkylää, tuo vihreä oli kasvanut kotona silläaikaa muhevaksi kuten tuo penkillä pötköttävä matamikin reissun aikana.
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Etelänmatkalla
| Kivi tuijottaa niska kyrmyssä |
| Ja se Oolannin sota oli kauhia... |
| Kelpais mullekin kuskin kanssa |
| Ihan umpikiveä, kahta eri väriä,Sibeliuspuistossa |
| Vaahteralla sopivankokoinen ruukku |
| Aaahh!!! IIhanaaa !!! |
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Superkesää
Pihallani on kurkistelijoita. Gammayökkönen tutkii alppikärhöä ja samalla minua. Luulee olevansa koira tai susi.
Neilikka on kasvattanut komeat tuntosarvet.
ON TÄMÄ KESÄ IHANAA AIKAA, OVET LEVÄLLÄÄN, EI KENKIÄ
torstai 23. toukokuuta 2013
Pyörällä
Tukka tuulettuen on 'niiin iiihanaaa' ajella taas ympäriinsä.Tämä kukkakumpare leikattiin seuraavana päivänä tavalliseksi vihreäksi.Olinkin juuri sopivasti liikkeellä. Huomaankin nyt, että kuvan värit ovat svenska flagganin. No, sopiihan se, MM-voittonsa kunniaksi.
Pyörällä ajellessa on upeeta helppous pysähtyä kun näkee jotain mieluista. Ei parkkiongelmia. Kuulee, näkee ja haistaa ympäristön, kulku ihan omavaltaisella nopeudella ja tuo ilmavirta naamalla, ne on asioita,joita autossa ei ole. Autoajossa on taas muita hyviä puolia.
Kiihdytysajot ei ole mua varten, yleensä vain viihdytysajelen, paitsi jos on kauppaan tai johonkin tilaisuuteen meno.Lähiöihin on mukava tehdä jätskinsyöntimatkoja, K-koski ja M-koski ovat sopivan etäisyyden päässä.Samoin Utti ja Koria, siis joka ilmansuuntaan, valinnanvaraa on. Pyörätiet on loistavia täällä, ei valittamista ollenkaan.
![]() | |
| Korian kolme siltaa |
![]() | |||
| Kuusankosken tyylikäs kirjasto |
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Hääunelmaa
Tässä olis valmiina lähes kaikki tarvittava onneen, mutta mistä mies noihin housuihin ;) Näin hellyttävän herttaiset vetimet löysin kirpputorilta. Etenkin tuo housusysteemi näytti hyvinkin helppokäyttöiseltä, sopisi hieman ikääntyneemmällekin sulhaselle, jos tulee pikahätä. Sepalusaukko oli selvästi kotitekoinen ja ehkä vaimon rakkaudella ompelema. Ihan kunnon villaa oli.
Mutta kun ei ole mulla nyt tarvetta noihin ihanuuksiin.
Olis kyllä hauskaa järjestää happening johonkin kadunkulmaan, heilutella housuja viekoittelevasti ja kysyä laulaen vastaantulevilta herroilta Tuletko Mieheksi Minulle , Minulle Komealle Tytölle (a'la Georg Ots)
Vai mitä ;) !!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







