Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkoot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkoot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Yrttitätinä

Ihmiselle tekee joskus oikein hyvää tehdä hyvää jollekin toiselle. Olin viiden päivän todella työteliäs yrttien kerääjä ja marjanpoimija. Meitä oli 9 henkeä  Perheniemen evankelisella opistolla talkookurssilla.  Opin  tunnistamaan melkoisesti eri yrttejä. Riivittiin, kuivattiin ja purkitettiin ahkerasti. Tykkäsin kovasti olla päivät pitkät ulkotyössä ja siistissä ihanantuoksuisessa opetuskeittiössä.
Seura oli mahtavaa, meitä 3 oli yrttihommissa ja kun se loppui, kerättiin valtavia mustaviinimarjoja puskista pakkaseen. Päivä paistoi, maisema ihana, todella maalaisnäkymä kultaisin ohrapelloin, järvenselkää ja avaruutta. Sielu lepäsi ja ruumis sai sopivasti rasitusta.
Kasvisruokapainotteiset ateriat oli juhlahetkiä mukavien pöytäpuheitten  johdosta. Että osaakin olla kivoja ihmisiä, eivät ajattele koko ajan omaa etua. Sitähän talkoohenki on, yhdessä toimitaan jonkin asian puolesta. Taatusti menen ensi vuonna uudestaan.
Tuntui siltä kuin olisin ollut lomalla , vaikka työtunteja kertyikin päivässä kuusi, vapaaehtoisesti kun tekee, ei tunnu raskaalta ollenkaan.
Kotiin tultua olin kyllä ihan naatti. Mutta onnellinen sellainen.
Lauantaina leikin kävyillä, sembramännyn kuivalla ja tuoreella. Kiva homma ! Luonto 'rules'  !