sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Lumikuraa





Olinpa Palmusunnuntaikävelyllä uusien sauvojeni kanssa. Auringon sulattamia kadunvarren kasoja oli  koko tien mitalta.Tuosta näkee, miten liikenne likaa, kulunutta asfalttia taitaa olla suurin osa. Hauskoja muodostelmia, ihan selvät lumiturson hampaat, siinä se katseli ahneena vesi hampaista valuen. .
Vastapainona hempeän suloisenvalkoisille hangille halusin kuvata tämänkin puolen kevättalvesta. Lämpöä oli +4 astetta ja tyyntä. Tämä on alkukevättä parhaimmillaan.

3 kommenttia:

  1. Aika hyvä tuo lumiturso:)
    Täällä on tänään ollut melko lämmin ja vaihdellen aurinkoistakin.
    Kävin tänään jo varhain hautausmaalla ja tulomatkalla pikku mökkerökylässämme.Lunta oli molemmissa paikoissa vielä aika paljon,mutta puhdasta sellaista.

    VastaaPoista
  2. Kevään merkki: likaiset hanget. Ainaskin kaupungeissa. Aikas paljon noissa kasoissa on myös hiekotushiekkaa, joka sit pakkautuu tiiviiksi katteeksi pintaan (toisaalta se mustuus sit auttaa niiden sulamisessa). Toivotaan ettei uutta valkaisua tulisikaan. Eläköön kevät.

    VastaaPoista
  3. Ihana oli Palmusunnuntaiaamu, koiran kanssa tehtiin suloisia koiranpaskoja, koira on suorituspuolella ja itse vain ihailin...Puhdasta lunta oli vielä, hulluttelevia naakkoja ja titi-liverrys-viserrystä sinitaivaan alla ja neiti Aurinko lämmitti jo vienosti poskia.

    VastaaPoista