perjantai 18. tammikuuta 2013

213 km/h ja 1,50€

Olen näitä halvalla ajajia. VR Joulukalenterissaan tarjosi  matkoja 1,50€, ja eikun menoksi. Jo kaksi kertaa olen nyt tammikuussa käynyt Hesassa , yht. 6€. Eilen viimeksi ajelin tällä Pendolinolla kotiinpäin , vauhti oli parhaimmillaan 213km tunnissa. Eihän autolla saa ajaa laillisesti kuin 120km/h vauhdilla. Jotenkin tämä otus näyttää eläimelliseltä, toukalta mielestäni, kuten moni lähijunakin.

Puluparikin miettii mihin mennä
Reissu oli mukava, kuten edellinenkin. Nostalgiaa taas mukana runsaasti, aina tulee mieleen entiset nuoruusajat  siellä kuljeskellessa.  Ihan omin nokin ja kaatumattakin sompailin siellä kuusi tuntia.

Jugend-salin eteisaulareliefi P-Esplanadilla


Aivan ihanaa lorvailla eestaas stadia ja pistäytyä sinne ja tänne, kiireettömästi. Upeita ovat nämä vanhat jugendrakennukset detaljeineen. Kannattaa katsella ylöspäin ja seinille, eikä vain lattiaan.

Tuolinäyttely
Piipahdin Yliopiston kahvilassa ihanalla perunaleivoksella ja espressolla ja samalla 3.kerroksessa olevassa näyttelyssä. Siellä olivat esillä kaikki tuolimallit, joita on ollut käytössä yliopiston eri toimipisteissä . Tuttuakin löysin. Kuvassa  on uusimpia malleja, historialliset oli toisella puolella. Kantsii käydä katsomassa, vapaa pääsy.

Tekee hyvää olla välillä poissa kotikolosta, paluu sitten väsynein jaloin on taas niin makoisaa.

4 kommenttia:

  1. Sinä käytit kiinnostavasti tuon Stadi-päiväsi. Ja todella halvalla pääsit tänne mielenkiintoisten kohteiden kaupunkiin. Toi tuolinäyttely on kiva, pitäisköhän poiketa katsomaan, kun ens kerran sielläpäin kuleksin. Minäkin olen nyt ollut stadissa 2 kertaa viikon sisällä. Ja maksanut huomattavasti paljon enemmän tästä 18 km matkasta kuin sinä sieltä kaukaa ( esim. seutulippu yhteen suuntaan 4,80 e).
    Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  2. Aivan näinhän se on, sinne kosiskeltiin taas, mutta saa nyt näkyä miten kotikolosta ymmärtää lähteä, toisaalta voisi Riksussakin käydä ja heittää keikkaa sitte sinne pieneen pääkaupunkiin, kuten joskus olen myös tehnyt. Toukalla tai vaikka vähän hitaammallakin, nekin ovat viehättäviä.

    VastaaPoista
  3. Minun piti varata eurolla Ouluun ja toisella takaisin, mutta ystävätär oli Espanjassa, enkä tiennyt koska sopii tulla pohjoiseen. Harmittaa vietävästi.

    VastaaPoista
  4. Hengessä mukana Helsinki-päivässäsi!

    VastaaPoista