Enkeleitä...onhan meitä

Lumienkelin tekeminen on minulle jokatalvinen ihana asia. Vaikuttaa siltä, että tänä Jouluna en omaa pihaenkeliä saa aikaiseksi. Pakkaslumi on kaunista, etenkin aurinkoisena päivänä rikkaan timanttisena kimallellessa. Sateenkaaren värit loistaa ja silmiä siristäessä ne kasvavat ihaniksi monen karaatin timanteiksi.
Sitä lunta on hyvä kolata ja heitellä, kevyttä ja hengittävää. Mutta siitä ei synny lumiukkoja, -lyhtyjä eikä enkeleitä.

Mutta......viime vuonna kun oli tolkuttomasti lunta niin katolta tiputin tällaisen vuoren. Sen rinteeseen mahtui näin mielettömän tuhti enkeli. Siipisulat hienosti näkyvissä, samoin helmapitsit runsaat, mutta.... tuo peffa on kaikkein komein. Pää jää kovin vaatimattomaksi , Ehkä joku miesenkeli (Gabriel) tykkäisi näin muhkeasta angelista. Tämä oli sitten takapihallani monen monta viikkoa, lumisateet tietysti pehmensivät muotoja vielä. Kyllä se toimi suojelusenkelinäkin, en kaatunut pyörällä kertaakaan.
Saattaa olla, että tulevan talven enkelistä tulee vieläkin mehevämpi, ainakin alaosastaan, tai sitten ei.

Mahallaan olevaa enkeliä en ole koskaan edes yrittänyt, kuinkahan kuoppainen siitä tulisikaan, pitääpä kokeilla. Aina jotain uutta pitää haluta ja uskaltaa tehdä.
Nyt ei muuta kuin suojasäitä odottelemaan ja lisää lunta ettei peppuun satu, kun romahtaa hangelle. Jos onnistuu, laitan näytteen myöhemmin tulevana vuonna.

PS. Julistaisinkohan lumienkelikisan, varpuleistakin kun on jo aikaa. Palkintoja ei ole luvassa , lumipesutkin saisi itse hoitaa. Ja kunnian kruunu koristaisi päätä ja loisi säteilevän raikkaan tunnun.